Burning Voices

Dokumentti, esituotannossa
Pituus: 60 min
Ensi-ilta: maaliskuu 2019
Tuotanto: Ilokuva, Naukkarinen & Co
Ohjaaja: Pirjo Ojala

Logline

Millaista on olla yhtä aikaa sekä näkyvä että näkymätön?

 

Tanssin kautta Burning Voices heijastaa kolmen, eri puolilla maailmaa asuvan happoväkivallan uhrin kokemuksia heidän etsiessään uutta identiteettiä.

Synopsis

Deus, Karli, Mehwish. Mies, nainen, transsukupuolinen. Uganda, Yhdysvallat, Pakistan. Heidän elämänsä ovat erilaiset mutta heitä yhdistää yksi asia. Jokainen on joutunut happoväkivallan uhriksi. Sillä hetkellä heidän elämänsä muuttui peruuttamattomasti.

”Olenko kuollut?” Elokuva alkaa happohyökkäyksestä ja sen kaari myötäilee traumasta selviytymisen kaarta: shokkivaihe, reaktiovaihe, käsittelyvaihe sekä uudelleensuuntautuminen. Elokuva tutkii tunteita ja kysymyksiä joita selviytymisen eri vaiheet ovat herättäneet. Raa’asta kivusta ymmärryksen ja vastausten etsimiseen, painajaisten kautta ensimmäiseen peilikuvan näkemiseen, piileskelystä ja katkeruudesta itsensä hyväksymiseen ja ensimmäisen askeleen ottamiseksi takaisin yhteiskuntaan – ja tajuta, että matka on vasta alussa.

Kuinka tulla jälleen osaksi yhteiskuntaa, kun oma trauma näkyy kaikille? Mikä on ulkonäön merkitys, oman katseen sekä muiden? Miksi ulkonäön menetys tuhoaa elämän; eikö ihmisillä ole muuta arvoa kuin heidän ulkoinen kauneutensa?

Kolmen päähenkilön tarinat vuorottelevat ja soljuvat yhdessä, liikkuen menneisyydestä nykyhetkeen. Burning Voices yhdistää tanssia, haastatteluja, abstrakteja kuvia ja kuvia arjesta monikerroksiseksi elokuvaksi, pohtien väkivallasta selviytymisen ja identiteetin rakentamisen monimutkaisuutta. Pohdinnat laajenevat henkilökohtaisesta tutkistelusta laajemmaksi – identiteetin rakentamisesta sukupuolen ja kulttuuriperimän sisällä siihen, kuinka ulkonäkö ja kauneuden määritelmä ovat yhteyksissä happoväkivallan lopettamiseen.

Tanssi alkaa pienellä liikkeellä, yksityiskohdilla, hieman haparoiden. Näemme pilkahduksia, ihmisiä selin, heijastuksia ja varjoja. Kun päähenkilöt alkavat tarinassa hyväksyä itsensä ja ulkonäkönsä ja haluavat näyttää itsensä, myös katsoja näkee heidät kokonaan. Kiertäminen pelkistetyissä sisätiloissa ja ajoittaiset pistäytymiset ulkomaailmassa huipentuvat siihen, että Deus, Karli ja Mehwish ovat esillä ulkona omassa ympäristössään haluamallaan tavalla – tanssimalla, puhumalla tai vaikka olemalla hiljaa ja seisomalla.

Burning Voices - Karli

Päähenkilöt

Deus, Uganda

”Jonain päivänä.”
Deus (34) oli menossa töihin vuonna 2010 kun hänen entinen tyttöystävänsä heitti happoa hänen päälleen. Syyksi on arveltu mustasukkaisuutta. Deus menetti työnsä kirjanpitäjänä kansainvälisessä avustusjärjestössä, eikä uuden työn saaminen ole helppoa, varsinkin kun vuonna 2014 hän menetti yliajon seurauksena toisen jalkansa. Tällä hetkellä Deus suunnittelee rakentavansa vaimonsa kanssa oman talon ja haaveilee jatko-opinnoista.

Karli, USA

”Kannan raitani ylpeydellä.”
Karli (34) joutui hyökkäysten kohteeksi vuonna 2006, kostoksi hänen poikaystävälleen. Karli ei tiennyt tämän olevan rikollinen. Ensin kolme miestä hakkasi Karlin ja yritti kidnapata hänet. Kaksi kuukautta myöhemmin kaksi naista heitti happoa hänen päälleen. Nykyään Karlilla on viisivuotias poika ja hän työskentelee aktiivisesti happoväkivaltaa vastaan.

Mehwish, Pakistan

”Minulla on elämä elettävänä. Jos elämässä ei ole yhtään huumoria, sitähän kuolee.”
Mehwish (29) joutui hyökkäyksen kohteeksi teini-ikäisenä vuonna 2002, koska kieltäytyi pakkomielteisen ihailijan lähentelyistä. Mehwish työskenteli häätanssijana ja asui transvestiittien kanssa. Eräänä iltana hän meni nukkumaan ja heräsi sairaalassa, sokeana. Vuosien piilottelun jälkeen Mehwish palasi elämään musiikin ja tanssin avulla.

Burning Voices - Deus

Tyyli ja työtapa

Elokuvan tekoprosessiin kuuluu blackbox-studiossa pidettävät työpajat, joissa elokuva- ja tanssitaiteen ammattilaiset, yhdessä kunkin esiintyjän kanssa, etsii heille ominaisia tapoja ilmaista itseään, erityisesti kehollisesti. He myös pohtivat kuinka eri hetkiä heidän elämästään voi kertoa sanoilla ja sanoitta. Työpajoissa kuvataan myös haastatteluja, ja työskentely rytmittyy haastattelujen ja liikeharjoitteiden välillä, molemmat käsitellen samaa teemaa.

Liike lähtee improvisaatiosta ja oman ilmaisun löytämisestä, jonka pohjalta haastateltava, koreografi ja ohjaaja kehittävät yhdessä koreografioita kameralle. Blackbox-työskentely symboloi visuaalisesti enemmän ”päänsisäistä maailmaa”, jonka vastapainoksi päähenkilöitä kuvataan myös ulkona heidän asuinympäristöissään, heidän arjessaan heidän läheistensä kanssa.

 

Lisäksi alustavasti suunnitteilla on flash mob-tyyppinen joukkokohtaus keskellä asuinpaikan arjen vilinää. Kaikkia kohtauksia yhdistää jollain tapaa katseen ja reflektion teema – miten näemme itsemme ja toisemme.

Työpajat eivät ole terapiaa, vaikka prosessi voikin olla parantava ja voimauttava. Päähenkilöt ovat selvinneet omasta helvetistään ja elävät nykyään normaalia elämäänsä. Kukin kuitenkin käsittelee edelleen tapahtunutta tavalla tai toisella ja kuten kaikilla, identiteetti muotoutuu hiljalleen, jatkuvasti. Olemme hetken matkalla heidän kanssaan

Burning Voices yhdistää ohjaajan ja koreografin näkemyksen ja päähenkilöiden omat äänet taideteokseksi. Uskomme, että elokuvan muoto on oikea happoväkivallan monimutkaisuuden käsittelyyn.

Burning Voices - Mehwish

Ohjaajan sana

Kun pakistanilainen ystäväni ehdotti happoväkivaltaa elokuvan aiheeksi vuonna 2009, en aluksi oikeastaan halunnut tarttua siihen. Luulen, että se olikin syy miksi otin haasteen vastaan.

Minua on aina kiinnostanut vallan väärinkäyttö ja se, kuinka suuremmat ilmiöt tai tapahtumat vaikuttavat ihmisten jokapäiväiseen elämään, varsinkin heidän, joita harvemmin nähdään tai kuullaan. 

Minua kiinnostaa happoväkivallan monimutkaisuus ja kuinka se kytkeytyy ulkonäön merkitykseen. Haluan näyttää ihmiset heidän arpiensa takana – heillä on sellaista näkökulmaa elämään, että olisi vääryys nähdä heidät pelkästään kammottavan rikoksen uhreina.

Koreografin sana

Burning Voices on elokuva kehon muistista ja ihmisen identiteetin uudelleen rakentamisesta sabotoidun kehonsa kanssa. Sen takia on oivaltavaa ja rohkeaa, että aihetta käsitellään liikkeen ja tanssin kautta. Minun työnkuvana on sellaisen haastattelun tekeminen, jossa keholle annetaan puheenvuoro.

Oma tulokulmani koreografina on nykytanssissa. Nykytanssi on lavea käsite, ja sen sisältämät liikkeet voivat syntyä tanssijan omasta persoonallisesta liikekielestä.

Toimin elokuvassa kehollisena rohkaisijana haastateltaville. Kuulostelen ja etsin jokaiselle haastateltavalle sopivia liikkeellisiä harjoituksia, siten että löydän heidän potentiaalisen kehollisen ilmaisukanavansa. Koreografin työni lopputuloksena ei ole esitys lavalla, vaan kuvattavasta liikkeestä ja tanssista muodostunut kehollinen puheenvuoro dokumenttielokuvan muodossa.